Hyvät käytännöt ja palveluohjaus omaishoitajien arjen tukena -projekti (Careri) 2007-2010

Omaishoitoperhettä tukeva palvelujärjestelmä on hajanainen, osin riittämätön ja jopa paikkakunnittain vaihteleva. Palveluista ei aina löydy tietoa ja niiden saamisessa on puutteita. Omaishoitajat joutuvat usein käytännössä toimimaan tilanteeseensa sopivien palvelujen etsijöinä ja järjestelijöinä. Vaarana on omaishoitajien uupuminen.

Hyvät käytännöt ja palveluohjaus omaishoitajien arjen tukena -projektin (Careri) tavoitteena oli koulutuksen ja tiedotuksen keinoin levittää omaishoitajien arjen tueksi kehitettyjä hyviä käytäntöjä, palveluiden laatukriteerejä ja toimintamalleja ammattilaisten ja muiden toimijoiden käyttöön toimiviksi työkaluiksi, jotta omaishoitajien mahdollisuudet saada oikeanlaista tietoa palveluista paranisivat. RAY:n rahoittama Careri oli jatkoa Hyvä ja laadukas palvelukokonaisuus tukemassa omaishoitoa -hankkeelle (HYLA). 

Tietoa tukemisen malleista ja hyvistä käytännöistä toimijoiden ulottuville

Hankkeessa koottiin, arvioitiin ja levitettiin hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, jotka osaltaan edesauttavat omaishoitajien voimaantumista. Käytännössä tämä toteutettiin mm. järjestämällä hyviin käytäntöihin ja laatutyöhön liittyviä seminaareja ja koulutustilaisuuksia.

Kohderyhmänä olivat kuntien, järjestöjen, liiton paikallisyhdistysten ym. tahojen ammattilaiset sekä omaishoitajat, alan opiskelijat ja vapaaehtoiset. Omaishoidon tukemisen hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä juurrutettiin yhteistyössä liiton aluetyön sekä Suomen omaishoidon verkoston kanssa.

Seminaarit

Seminaarit olivat Carerin olennainen hyvien käytäntöjen ja tiedon välittämisen työkalu, ja niitä järjestettiin toimintavuosien aikana runsaasti eri puolilla maata. Seminaarit tavoittivat sekä kunta- ja järjestötoimijoita että omaishoitajia, jolloin ne palvelivat tiedon välittämisen lisäksi myös hyvinä vuoropuhelun areenoina.

Julkaisut

  • Mentorointiopas
  • Näkökulmia palveluohjaukseen
  • Näkökulmia tilapäishoitoon
  • Toimivat vertaiset - kirjanen omaisyhdistysten vertaistukitoimintaan
  • Omaishoidon strategia - yhteinen näkemys tavoitteeksi
  • Yhteistyöllä hyvää arkeen omaishoitoperheissä (loppuraportti)

Carerin julkaisut löytyvät liiton myyntituotteista