LOVE – Loma- ja vertaisohjaajakoulutus

Loma- ja vertaisohjaajakoulutus 16.-17.11.2012, Holiday Inn Tampere (Yliopistonkatu 44, 33100 Tampere)

Loma- ja vertaisohjaajakoulutukseen

ovat tervetulleita omaishoitajalomalla tai omaishoitajaryhmässä ohjaajana toimimisesta kiinnostuneet omaishoitajat tai omaishoidon kokeneet henkilöt, liiton paikallisyhdistysten toimijat sekä muut omaishoitajien parissa toimivat henkilöt. Koulutukseen osallistuneet voivat toimia lomaohjaajina liiton omaishoitajalomilla (tai oman yhdistyksensä järjestämillä lomilla) sekä ohjaajina esimerkiksi paikallisyhdistysten vertaistukiryhmissä

Koulutus tarjoaa

perustietoa omaishoitajuudesta ja omaishoitotilanteeseen liittyvistä tukimuodoista, ryhmän ohjaamisesta, omaishoitajan ja hoidettavan läheisen kohtaamisesta, sekä lisäksi välineitä ryhmän kanssa toimimiseen.

Lähettämällä osallistujan koulutukseen paikallisyhdistys sitoutuu nimeämään hänelle tukihenkilön omasta yhdistyksestä tai omalta paikkakunnalta. Omaishoitajat ja Läheiset -liitto järjestää koulutuksen käyneille loma- ja vertaisohjaajille vuosittain kaksi teemallista koulutuspäivää.

Ilmoittautuminen 26.10.2012 mennessä Paula Väisänen, puh. 020 786 510 tai paula.vaisanen(at)omaishoitajat.fi. Kerro ilmoittautuessasi tarvitsetko majoituksen sekä mahdolliset erityisruokavaliosi.

 

Koulutuksen ohjelma.

Ajankohta: 
16.11.2012 - 10:00 - 17.11.2012 - 15:00
Hakuaika: 
19.01.2012 - 25.10.2012
Lisätietoja antaa: 
Koulutus- ja kehittämispäällikkö Merja Kaivolainen
Hinta: 
Koulutus (sis. materiaalit, majoitus, ruoat ja kahvit) maksaa 60€ Omaishoitajat ja Läheiset -liiton paikallisyhdistysten lähettämille osallistujille. Muille hinta on 100€.