Omaishoito

Vaikka omaishoitaja-käsite on tullut tutuksi vasta 1990-luvulla, omaishoitoa on ollut aina. Omaishoito on Suomessa pitkään ollut näkymättömän vastuun kantamista. Omaishoidon arkea on tehty selkeämmin näkyväksi kahden viimeisen vuosikymmenen aikana.

Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä avun tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti. (Suomen omaishoidon verkosto)

Selvitysten mukaan noin miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia.  Vain pieni osa kaikista omaishoitotilanteista on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä. Laissa omaishoidon tuesta määritellään omaishoitajaksi henkilö joka on tehnyt toimeksiantosopimuksen läheisensä omaishoidosta kunnan kanssa. Omaishoitosopimuksia oli Suomessa vuonna 2010 n. 36000 eli vähän yli 10 % kaikista omaishoitotilanteista.

Omaishoito koskettaa monia meistä jossain vaiheessa elämäämme. Omaishoitajien tukitoiminnan uranuurtaja Yhdysvalloissa, Rosalyn Carter, on todennut, että maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: 

  • heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia,
  • heitä, jotka ovat omaishoitajia,
  • heitä, joista tulee omaishoitajia,
  • heitä, jotka tarvitsevat omaishoitajia.