Siirry sisältöön

Valtakunnallinen omaishoitajien viikko

Piirroskuva, jossa on esitelty erilaisia vapaaehtoistoimijoita.

Valtakunnallinen omaishoitajien viikko on vuosittain järjestettävä teemaviikko, jonka avulla nostetaan esiin omaishoitoasioita ja omaishoitajien ääntä. Teemaviikkoa on vietetty vuodesta 2003.

Vuosi 2022 on siis juhlavuosi, jonka aikana nostamme esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä yhteiskunnassa. Teemaviikon avaa perinteeksi muodostunut omaishoitajien kirkkopyhä 20.11.

Viikon ajan omaishoitoyhdistykset eri puolella Suomea järjestävät ohjelmaa ja tapahtumia, jotka lisätään tälle sivulle. Katso siis itseäsi kiinnostavat tapahtumat ja osallistu teemaviikon juhlintaan!

Kuva Turun linnasta. Kuvaaja A Alanko.
Omaishoitajien viikon pääjuhla järjestetään Turussa. Kuva: A. Alanko.

Omaishoitajien viikon pääjuhla Turussa

Valtakunnallisen omaishoitajien viikon pääjuhlaa vietetään 24.11. Meri-Karinan Airistosalissa Turussa. Juhlassa kuulemme mm. Aulis Kotaviidan sekä Ari Hakulisen musiikkia sekä professori Vappu Taipaleen juhlapuheen vapaaehtoistoiminnan merkityksestä. Tilaisuuden juontaa Förin äijä Markku Heikkilä.

Jäsenyhdistysten tapahtumia

Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry

Valtakunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä

su 20.11. klo 11

Espoonlahden kirkossa
Kipparinkatu 8
Kirkkokahvilla kuulemme aiheesta: Omaishoitajuuden monet kasvot.
Mukana Espoon ja Kauniaisten Omaiset ja Läheiset ry:n toiminnanjohtaja Suvi Mansukoski ja vanhustyön diakoni Eija Siivonen.

Omaishoitajien viikon ohjelma

ma 21.11. klo 17.30–19.30

Yhteinen kahvila Uudenmaan Muistiluotsin kanssa
Kauppamiehentie 6, 2. krs. Espoo (Tapiola)
Keskustelua muistisairaan läheisen näkökulmasta.
Vieraana kirjailija Hanna Jensen, jolta ilmestynyt uusi kirja Äitini muistina – Toinen kierros  aiheesta.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!

ti 22.11. klo 14

Huomenna hän tulee
Espoon Kaupunginteatteri
Revontulentie 8, Espoo
Pääosissa Martti Suosalo ja Mika Nuojua.
TÄYNNÄ. KYSY PERUUTUSPAIKKOJA.

ke 23.11. klo 13–15

Saattajana-kahvila
Kauppamiehentie 6, 2. krs. Espoo (Tapiola)
Omaishoitaja tai läheinen, askarruttaako läheisesi elämän loppuvaihe?
Kuinka suhtautua lähestyvään kuolemaan? Mistä saat tarvittaessa apua?
Kaipaatko aiheesta lisätietoa tai keskustelua?

Saattajana -kahvilassa esitellään yhdistyksemme hankkeessa omaishoitajille tehty Saattajana-opas ja keskustellaan aiheesta. Mukana keskustelemassa ovat myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan asiantuntijat Kristiina Niemelä ja Ritva Pihlaja Lohtua läsnäolosta -hankkeesta.

Kahvitarjoilu.

Ilmoittautuminen 18.11. mennessä.

Tervetuloa!

to 24.11. klo 15

Konsertti Tapiolan kirkossa
Kirkkopolku 6, Espoo
Elämäni laulut konsertti koostuu toivelauluista, tutuista sävelmistä ja yhteislaulusta.
Tule yhdessä omaisesi kanssa.
Esiintyjänä Katja Kangas, laulu ja piano.
Kahvitarjoilu konsertin jälkeen.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen tapahtumiin: Sanna Jensen, 050 528 4224 tai info(at)eskaomaishoito.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry

Omaishoitajien kirkkopyhä

su 20.11.2022 klo 10

Joutsenon kirkossa: Sanajumalanpalvelus, Penttiläntie 1, Joutseno

Omaishoitajuus esillä kaikissa Lappeenrannan ev.lut. seurakuntien jumalanpalveluksissa.

Omaishoitajien viikon tapahtumia

ma 21.11. ja ke 23.11. klo 9–15

OmaisOiva-hetki Lappeenrannassa
Perillistenkatu 3 (sisäänkäynti Mutkakatu 7), Lappeenranta.
”Hetki Omaa Aikaa” -huone varattavissa omaishoitajan omaan käyttöön 1–3 tuntia kerrallaan.
Ajanvaraukset: Toiminnanjohtaja Sikketiina Rönty, puh. 040 739 1234.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry /OmaisOiva.

ma 21.11. klo 10–14

OmaisOiva-kahvila Lappeenrannassa
Perillistenkatu 3 (sisäänkäynti Mutkakatu 7), Lappeenranta
Avoimet ovet toimistolla, kahvitarjoilu.
Aamupuuro ja avointa keskustelua kokoustilassa klo 9.30–11.30.
Puuroannoksia varattu 20:lle.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry /OmaisOiva.

ma 21.11.

Kaupungintalon juhlavalaistus
Lappeenrannan kaupungintalon julkisivu valaistaan sinisellä valtakunnallisen omaishoitajien viikon kunniaksi.
Järjestäjä: Lappeenrannan kaupunki.

ti 22.11. klo 13–15

OmaisOiva-ryhmä Lemillä
Asukastilat, Urheilutie 2, Lemi.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä kaikille omaishoitajille.
Kahvitarjoilu.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry/OmaisOiva ja Taipaleen seurakunnan diakoniatyö.

ti 22.11. klo 16

Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry:n syyskokous Lemillä
Yhdistyksen vuosikokous ja säräateria Museon Särätuvassa Lemillä.
Yhteiskuljetus, ilmoittautumiset puheenjohtaja Irma Torvelalle 10.11. mennessä, puh. 040 541 0522.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry

ke 23.11. klo 13–15

OmaisOiva-ryhmä Ruokolahdella
Koivurannan kerhotilat, Virastotie 4, Ruokolahti.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä kaikille omaishoitajille.
Kahvitarjoilu.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry/OmaisOiva ja Ruokolahden seurakunnan diakoniatyö.

to 24.11. klo 9–12

OmaisOiva-kioski OLKA-pisteellä Etelä-Karjalan keskussairaalassa
Kaikille avoin infopiste Etelä-Karjalan keskussairaalan pääaula, Lappeenranta.
OLKA-pisteellä Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry:n toiminnan esittelyä.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry/OmaisOiva.

to 24.11. klo 14–16

OmaisOiva-ryhmä Imatralla
Olavinkulman tiloissa (Olavinkatu 13, Imatra).
Omaishoitajien vertaistukiryhmä kaikille omaishoitajille.
Kahvitarjoilu.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry/OmaisOiva ja Imatran seurakunnan diakoniatyö.

pe 25.11. klo 10.00–11.30

OmaisOiva-kahvila etänä
Kaikille avoin verkkokahvila Teams-sovelluksella.
Aihe vielä avoin.
Tiedustelut: Omaistoiminnan ohjaaja Erja Koskimäki, puh. 040 842 4440.
Järjestäjä: Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry/OmaisOiva.

Etelä-Karjalan kirjastot mukana
Omaishoitajien viikolla on omaishoitoon liittyvää kirjallisuutta nostettu esille kirjaston aukioloaikoina ainakin seuraavissa kirjastoissa: Imatran pääkirjasto, Joutsenon kirjasto, Lauritsalan kirjasto, Lemin kunnankirjasto, Rautjärven kirjasto, Saaren kirjasto, Savitaipaleen kirjasto, Taipalsaaren kirjasto ja Uukuniemen kirjasto.

Hiiden Omaishoitajat ry

ti 22.11. klo 10–14

Omaishoitajien ja hoidettavien hyvinvointipäivä Nummelan Luksiassa
Erillistä ohjelmaa ja ruokailu omaishoitajille ja hoidettaville.
Ilmoittautumiset pe 11.11. mennessä: Katja Sandholm, 044 9867 187.

ti 22.11. klo 17–20

Erityisen mainiot perheet -tapahtuma OmaisOhjaamolla
Suurlohjankatu 18-22. 08100 Lohja.
Erityislasten ja -nuorten vanhemmille/huoltajille
Ilmoittautumiset ke 16.11. mennessä: Katja Sandholm, 044 9867 187.

ke 23.11. klo 13–15

Lohjan kaupungin ikääntyneiden palveluiden omaishoidon koordinaattori kylässä
OmaisOhjaamolla, Suurlohjankatu 18–22, Lohja.
Aiheena ”Jos omaishoitaja sairastuu”.
Voit keskustella koordinaattorin kanssa myös kahden kesken matalalla kynnyksellä.
Ei ilmoittautumisia, tule yksin tai yhdessä läheisesi kanssa!

la 26.11. klo 13–16

Yhdistyksen 15-vuotisjuhla ja joulujuhla
Ohjelmassa jouluruokabuffet, musiikkia ja puheita.
Ilmoittautumiset ma 7.11. mennessä: Katja Sandholm, 044 9867 187.

Joensuun seudun omaishoitajat ry

Omaishoitajien Kirkkopyhä

su 20.11. klo 10

Rantakylän kirkko (Rantakylänkatu 2, Joensuu)

Tervetuloa viettämään Joensuun seudun omaishoitajat ry:n ja Rantakylän seurakunnan kanssa omaishoitajien kirkkopyhää.

Omaishoitajien viikon ohjelma

ma 21.11. klo 12.00–15.30

Hyvää mieltä ja mielihyvää
Joensuun ev.lut. Seurakuntakeskus (Kirkkokatu 28, Joensuu)
Valtakunnallisen omaishoitajien viikon yleisötilaisuudessa keskustellaan mielen hyvinvoinnista.

Luentojen aiheina:
Mielen kuntosaliSeija Turtiainen, toiminnanjohtaja P-K:n mielenterveysomaiset – FinFami ry
Luonnosta virtaa ja voimaaKatri Palpatzis ft., opettaja, metsämieliohjaaja
Tarpeellinen uni, riittävä lepoTarja Voutilainen, Ikäneuvola terveydenhoitaja, Siun sote.
RentoutuminenRaija Korhonen-Pusa, omaistyöntekijä, P-K:n mielenterveysomaiset – FinFami ry
Tilaisuus on maksuton.

Luentojen lisäksi tilaisuudessa on liikuntatuokio ja kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

Lisätiedot, ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot ma 14.11. mennessä Joensuun seudun omaishoitajat ry:n Annelle 0400 188 901 tai toimisto(at)jnss-omaishoitajat.fi.(avautuu uuteen ikkunaan)

ke 23.11. klo 13–15

Omaishoitajien hemmottelutuokio
Joensuun ev.lut. Seurakuntakeskus (Kirkkokatu 28, Joensuu)
Tule Riverian opiskelijoiden hemmoteltavaksi.
Ei ilmoittautumista.

to 24.11. klo 17–19

Yhteinen Hetki
Ravintola Usva (Kauppakatu 44, Joensuu)

Kutsumme teidät omaishoitajat, hoidettavat, jäsenet, kannatusjäsenet, lahjoittajat ja yhteistyökumppanit viettämään kanssamme Yhteistä Hetkeä.

Illan ohjelmassa yhteinen ruokailu ja musiikkiesitys.

Pyydämme ilmoittamaan tulostanne ja mahdollisista erikoisruokavalioista pe 11.11. mennessä Annelle 0400 188 901 tai toimisto(at)jnss-omaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan).

Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry

ma 21.11.

OmaisOiva-toimisto avoinna klo 8–16.

Kahvipannu kuumana koko päivän. Kävijöiden kesken arvotaan LAHJAKORI!
Tervetuloa kahvittelemaan ja tutustumaan uuteen toimistoomme!
Muistiasiantuntija Mirja Hynninen tavattavissa OmaisOivan-toimistolla, ilman ajanvarausta klo 10–14. Ohjausta neuvontaa muistiasioissa!

Kuinka turvaan tahtoni toteutumisen – kuinka varaudun tulevaisuuteen
Asiaa edunvalvonnasta ja hoitotahdosta klo 14.00–15.30.
OmaisOivan-toimisto, Juurikoskenkatu 1 lh 7, Ylivieska.
Aiheeseen johdattaa muistiasiantuntija Mirja Hynninen Keski-Pohjanmaan Muistiluotsista. Tilaisuus on kaikille asiasta kiinnostuneille avoin.

Tervetuloa!

ke 23.11.

Omaishoidon tukipalvelut Kalliossa (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) klo 12.00–13.30

OmaisOivan-toimistolla, Juurikoskenkatu 1 lh 7, Ylivieska
Oletko omaishoitaja? Millaista tukea itse omaishoitajana tarvitset? Tiedätkö, minkälaista tukea omaishoitotilanteeseen on saatavilla? Oletko tietoinen omaishoidon tuesta ja muista palveluista?
Aiheeseen johdattaa Hyvinvointikuntayhtymä Kallion omaishoidon palveluohjaajat Jaana Männistö ja Minna Särkilä. Tilaisuus kaikille asiasta kiinnostuneille avoin. Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

Omaishoitajien vertaistukiryhmä klo 17.30–19.00

HUOM! Ryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti OmaisOivan-toimistolla, Juurikoskenkatu 1 lh 7, Ylivieska.

to 24.11.

NUPPI JA RUPPI -ryhmät Ventelän talolla, Venteläntie 1 Kalajoki.
RYHMÄ 1 klo 10.30–12.00 ja RYHMÄ 2 klo 13.00–14.30.
Ryhmissä vieraana muistihoitaja Anna Tanhuala.

Yhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään Hotelli-Ravintola Lounatuulen kabinetissa, Tulolantie 23, Ylivieska torstaina 24.11.2022 alkaen klo 18.

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 6. pykälässä syyskokoukselle määräämät asiat. Kokoukseen voi osallistua myös sähköisten laitteiden kautta Teams-yhteyden välityksellä ja tähän ilmoittautuminen viimeistään 9.11.2022 OmaisOivan toimistoon Teija Sorvojalle 044 986 8009.
Kahvitarjoilu ennen kokouksen alkua.

Tervetuloa!

pe 25.11.

OmaisOiva mukana BLACK FRIDAYSSA!

OmaisOiva-ohjaaja Teija tavattavissa omaishoitajuus asioissa Oulaisten apteekissa klo 11–13.

Tulehan juttusille!

Keskipisteen Omaishoitajat ry

ti 22.11.

klo 9–14 Lättykahvila Myyrilässä
Myyrinkuja 1, Haapavesi

klo 17–19 Käsityö/askartelukerho Pikkuliina
Yhdistyksen toimitila, Vanhatie 53, Haapavesi

ke 23.11. klo 11–15

Joulujuhla
Haapaveden seurakuntasalissa, Tähtelänkuja 5, Haapavesi

pe 25.11. kello 14–16

Yhteislaulutuokio
Yhdistyksen toimitila, Vanhatie 53, Haapavesi

Keski-Uudenmaan Omaishoitajat ry

Valtakunnallisen omaishoitajien viikon bingotapahtumat – tule yksin tai yhdessä läheisen kanssa!

Tervetuloa viettämään mukava hetki bingonpeluun ja kahvitarjoilun äärellä. Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset omaishoitajat yksin tai yhdessä läheisen kanssa sekä aiemmin omaishoitajana toimineet tai muut kiinnostuneet. Bingotapahtumat ovat maksuttomia ja luvassa on pieniä bingopalkintoja.

  • Tuusulassa ti 22.11. klo 10.00–11.30 Pääkirjaston Einari-tila 2 krs., Autoasemankatu 2
  • Keravalla ti 22.11. klo 13.30–15.00 Viertolan toimintakeskuksen Kulmasali, Timontie 4
  • Mäntsälässä ke 23.11. klo 10.00–11.30 Seurakuntakeskuksen kahvio-tila, Urheilutie 1
  • Pornaisissa ke 23.11. klo 13.30–15.00 Pytingissä, Kirkkotie 172
  • Nurmijärvellä to 24.11. klo 10.00–11.30 Nurmijärven kunnantalon valtuustosali, Keskustie 2b
  • Järvenpäässä to 24.11. klo 13.00–14.30 Myllytien toimintakeskuksen Luokka-tila, Myllytie 11

Ilmoittautumiset bingotapahtumiin to 17.11. mennessä:
heidi.puumalainen(at)omaisoiva.net(avautuu uuteen ikkunaan), 0503066812
laura.kosonen(at)omaisoiva.net(avautuu uuteen ikkunaan), 0503203962

Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry ja Koillismaan OmaisOiva

Kuusamo

ma 21.11. klo 10.00–11.30

OmaisOiva kahvila – aamiaistapaaminen Kuusamossa

Kainuun ammattiopiston Ravintola Rosmariinissa, Apajatie 1, 93600 Kuusamo.

Tarjoamme aamiaisen omaishoitajille, läheisille ja heidän hoidettavilleen. Tervetuloa nauttimaan hyvästä aamupalasta ja tapaamaan OmaisOivan työntekijöitä. Vietämme valtakunnallista omaishoitajien viikkoa.

Mukaan mahtuu max 40 henkilöä. Ei ennakkoilmoittautumista, paitsi jos sinulla on erityisruokavalio ilmoita siitä viimeistään 15.11. mennessä Saila Käsmä-Karjalainen puh. 044 2301 439 (ma-pe klo 8–15).  Yhteistyössä Kainuun ammattioppilaitos ja Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva.

Taivalkoski

ti 22.11. klo 12.00–14.00

OmaisOiva kahvila

Kahvila-Ravintola Kosken Toppari, Kabinetti, Ouluntie 1, 93400 Taivalkoski.

Kahvila on tarkoitettu omaishoidon asioista kiinnostuneille, omaishoitajille, läheistyötä tekeville ja heidän hoidettavilleen. Osallistujan ei tarvitse olla virallinen omaishoitaja tai yhdistyksen jäsen.

Tarjoamme lounaan ja paikalla on oltava klo 12.00. Mukavaa yhdessä oloa, hyvä ruuan äärellä.

Ei ennakkoilmoittautumista.

Tervetuloa!

Lisätietoa Saila Käsmä-Karjalainen puh. 044 2301 439. Tilaisuus on osa valtakunnallista omaishoitajien viikkoa. Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva.

Taivalkoski/Näljänkä Suomussalmi

ke 23.11. klo 11.00–12.30

OmaisOiva kahvila

Näljängän kirkko, Näljängäntie 46, 89670 Näljänkä.

Kahvi ja joulutorttutarjoilu, sekä harmonikkamusiikkia.

Kaikki lähialueen kylien asukkaat ovat tervetulleita kahvilaan, yli kuntarajojen!

Paikalla Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n OmaisOivan työntekijät. Tilaisuus on osa valtakunnallista omaishoitajien viikkoa.

Tervetuloa!

Yhteistyössä Näljängän harmonikat, Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry, Koillismaan Seudun Muisti ry ja Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry.

Kuusamo

ke 23.11. klo 17.30–19.00

OmaisOiva kahvila

Heikkilän kukkakauppa, Kitronintie 1 B 22, 93600 Kuusamo.

Teemalla: Itselle tehden iloa arkeen!

Tervetuloa tekemään ulkoseppele tai sisäkukka-asetelma floristimestari Minna Heikkilä-Tuovilan johdolla. Tapahtuma toteutuu, mikäli on 5 osallistujaa. Enintään 10 henkilöä voi osallistua. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Toiminta on tarkoitettu Kuusamon, Posio, Taivalkosken omaishoitajille ja läheistyötä tekeville. Kahvitarjoilu. Tapahtuma on osa valtakunnallista omaishoitajien viikkoa.

Ilmoittautuminen viimeistään 15.11. mennessä Saila Käsmä-Karjalainen puh. 044 2301 439 (ma-pe klo 8–15). Ilmoita samalla haluatko tehdä ulkoseppeleen vai sisäkukka-asetelman.

Tapahtuma on maksuton osallistujille. Yhteistyössä Heikkilän kukkakauppa ja Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva-toiminta.

Posio

to 24.11. klo 12.30–16.00

OmaisOivan Posion vertaistukiryhmä vierailee Kuusamossa

ja tapaa Kuusamon vertaistukiryhmäläisiä.
Seuraamme yhdessä valtakunnallista omaishoitajaviikon pääjuhlaa etänä. Tämä tilaisuus on suljettu tilaisuus ja tarkoitettu vain OmaisOivan vertaistukiryhmälle.

Kuusamo

pe 25.11. klo 8.30–11.30

OmaisOiva kahvila Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Nepsy -kickstart.

Etäkatsomo Kuusamon kaupunginkirjasto (Keskuskuja 4, 93600 Kuusamo) Kivakka-kokoustilassa.

Tapahtumaan voi osallistua myös kotoa käsin. Löydät tapahtumalinkin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue ajankohtaista, tapahtumakalenteri -osiosta.

Tilaisuudessa hyvinvointialue käynnistää neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja perheiden tuen ja palveluiden yhteiskehittämisen koko alueellaan. Tilaisuuden avaa THL:n asiantuntija Elina Vesterinen. Tilaisuudessa kuullaan ajankohtaista tietoa neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tuen ja palveluiden kehittämisestä, hyvistä käytänteistä sekä suunnitellaan yhdessä tulevaa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet!

Tervetuloa Kuusamon etäkatsomoon, tarjoamme pientä purtavaa paikalle tulleille. Paikalla on OmaisOivan työntekijät. Etäkatsomo yhteistyö: Kuusamon kaupunki, MLL PerhePesä, Kettu ry ja Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva-toiminta.

Kokkolanseudun omaishoitajat ry

la 19.11.

Kirkkopyhä Kokkolan kirkossa
ja sen jälkeen lounas alasalissa.

ma 21.11.

Oivakioski
keskussairaalan käytävällä olevalla OLKA-pisteellä.

ti 22.11.

Lauluryhmä
omaishoitajien olohuoneella.
(harjoitellaan 25-vuotisjuhlaa varten)

ti 22.11.

Bridgeryhmä
omaishoitajien olohuoneella.

ke 23.11.

Yhdistyksen 25-vuotisjuhla
Kaarlelan seurakuntakodilla.

to 24.11.

Oivakahvila
omaishoitajien olohuoneella
(aiheena edunvalvonta).

to 24.11.

ATK-kurssi
Kokkolan seudun opistolla

Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajien kirkkopyhä

su 20.11.

Karinaisten kirkko (Kyröntie 482, Pöytyä)
Jumalanpalvelus klo 10.00, jonka jälkeen kirkkokahvit Kirkkotuvalla (Kyröntie 484, Pöytyä).
Jokioisten seurakuntatalo (Temppelitie 2)
Jumalanpalvelus klo 10.00, jonka jälkeen kahvit.
Auran seurakuntatalolla (Sillankorvantie 5) vietämme omaishoitajien kirkkopyhää su 4.12.
Messu klo 10.00, jonka jälkeen kahvit.

Omaishoitajien viikon Hyvinvointipäivien ohjelma

ma 21.11. klo 13–15
Olohuoneella Heimolinnankatu 3, Loimaalla videoita omaishoitajuudesta
klo 15.30 Ohjattu allasjumppa Vesihovissa

ti 22.11. klo 10–13
Olohuone avoinna
klo 12.00 Tuulian Tuolijumppa
klo 13.00 Hyvinvointiryhmä
klo 18.00–19.30 Tule etsimään voimavarasi -ilta Olohuonella!
Ohjaamassa Celpo-valmennuksen Life Coach Hanna Mäkilä.
Illan päätteeksi iltatee ja voileipä.
Tähän iltaan ilmoittautuminen Outille viimeistään 17.11.

ke 23.11. klo 13–15
Porina-ryhmä kokoontuu Jokioisilla kunnantalon takkahuoneella. Luvassa yllätysohjelmaa.

to 24.11.
Caribian virkistyspäivä ilmoittautuneille.
Ks. lisätietoa tiedotteesta 3/2022.
klo 13.00 Riihikosken seurakuntatalolla kahvitilaisuus ja siellä
klo 13.45–14.45 äänimaljarentoutus Emma Saarenvallan ohjaamana.

pe 25.11. klo 10–13
Olohuone avoinna
klo 13–14 Yhteislaulua
klo 14–15 Loimaan seudun Musiikkiopiston konsertti Omaishoitoviikon kunniaksi Olohuoneella Anna Toukolan ohjaamana.

la 26.11. klo 13.30
Erityislapsiperheiden yhteinen uintihetki Forssan Vesihelmessä ilmoittautuneille.

su 27.11. klo 14.00–15.30
Vietämme viikon päätteeksi vielä yhdistyksen vapaaehtoisten kanssa Olohuoneella ”Olet tärkeä meille”-kahvitilaisuuden. Tilaisuuteen ilmoittautuminen Outille viimeistään su 20.11.

Lisätietoja: Outi Järvelä, omaistoiminnan ohjaaja, 044 986 3458, outijarvela.omaisoiva(at)gmail.com(avautuu uuteen ikkunaan)

Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

ti 22.11. klo 10–14

Omaishoitajien minimessut sekä vohvelikahvila
Mikkelin Omatorilla (Porrassalmenkatu 21, 2krs).

Tarjolla omaishoitajille tietoa, palveluita ja ohjelmaa.
Tule nauttimaan herkulliset vohvelit messukahviostamme!
Tuotto käytetään omaishoitajien virkistystoimintaan.

ke 23.11. klo 12

Omaishoitajien kirkkopäivän hartaus
Mikkelin tuomiokirkossa, jonka jälkeen yhteinen ruokailu ja ohjelmaa seurakuntakeskuksen yläsalissa (Savilahdenkatu 20. 3krs.).

ke 23.11. klo 17–19

Avoin perheilta
Mikkelin pääkirjastolla (Raatihuoneenkatu 6).

Teemana terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia perheille.
Perheillassa paljon lapsille suunnattua tekemistä eri toimijoiden pisteillä.
Tule saamaan iloa ja väriä arjen sirkukseen!
Toimintaa ja tekemistä koko perheelle: ongintaa, pelejä, leikkejä, satuja, elintapaneuvontaa ja paljon muuta mukavaa.

la 26.11. klo 10–16

Yhdistysten lauantai Mikkelissä
Stellan tähtitorilla (Hallituskatu 3–5).

Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n pisteellä selkähierontaa palloilla ja tietoa yhdistyksen toiminnasta ja ryhmistä. Paikalla myös vertaisomaishoitaja, jonka kanssa voi tulla juttelemaan omaishoitajuudesta.

Lisätietoja tapahtumasta: yhteydenotto(at)msol.fi(avautuu uuteen ikkunaan) tai 044 944 8493.

Napapiirin Omaishoitajat ry

21.–22.11.22 Omaishoitoperheiden voimaantumispäivät (Luosto)

ma 21.11.
klo 10–14 Taukopirtti (Sodankylä)
klo 12–14 Taukopirtti (Rovaniemi)

ti 22.11.
klo 10–14 Taukopirtti (Rovaniemi)
klo 12.30–14.30 Vertaistukea ja Aivoreeniä (Kemijärvi)

ke 23.11.
klo 10–14 Taukopirtti (Kemijärvi)
klo 10–14 Taukopirtti (Ranua)
klo 10–14 Taukopirtti (Rovaniemi)
klo 11–15 Taukopirtti (Ivalo)
klo 12–15 Ovet-valmennus (Ivalo)

to 24.11.
klo 11–15 Taukopirtti (Salla)
klo 12–14 Taukopirtti (Rovaniemi)
klo 12–14 Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen (Rovaniemi)
klo 13–16 Omaishoitajien viikon pääjuhlan etäkatsomo (Rovaniemi)
klo 17–19 Mimmit-vertaisryhmä (Sodankylä)

la 26.11.
klo 19 Teatterielämys jäsenille, Everstinna (Rovaniemi)

Omaisena edelleen ry

ti 22.11. klo 14–15

Etätapaaminen

Valtakunnallinen etätilaisuus omaishoitajille muutostilanteiden tueksi. Tilaisuus toteutetaan Teams-alustalla.

Muutosvaiheen merkityksestä ja jaksamisen tuesta alustaa Omaisena edelleen ry:n työntekijä.
Tilaisuus soveltuu myös hiljattain omaishoitosuhteen päättäneelle tai hoitokotiin siirtyneen asukkaan omaisille.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot 18.11. 2022 mennessä erja.laikio(at)omaisenaedelleen.fi(avautuu uuteen ikkunaan).

Lisätietoja yhdistyksen verkkosivuilla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Oulun seudun omaishoitajat ry

ke 23.11. klo 17.00

Luento etäomaishoitajuudesta
Isokatu 47, katutaso, Oulu

Mitä etäomaishoitajuus voi tarkoittaa työikäisen arjessa? Kuinka työikäinen voi jäädä väliinputoajaksi asioissa mihin toivotaan tukea. Voiko tulevaisuus tarjota etähoivaajalle muuta kuin köyhyyttä? Etäomaishoitaja Tanja Litmanen puhuu etäomaishoivan ja työelämän törmäyksistä sekä tuoreesta esikoisteoksestaan Aina Omanne.

Tule kuulolle paikan päälle tai etänä.

Ilmoittautuminen 21.11. mennessä p. 08 882 1690 tai ilmoittaudu@osol.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

to 24.11. klo 9.00

Erityislasten vanhempien brunssi
Isokatu 47, katutaso, Oulu
Pyrithän olemaan jo klo 9 paikalla yhteisessä aloituksessa.

Tule sinäkin mukaan tapaamaan muita erityislasten vanhempia ja nauttimaan herkullisesta brunssista valtakunnallisella omaishoitajaviikolla. Brunssilla nautitaan hetkestä ja rauhoitutaan hyvän ruoan ja seuran äärelle ilman paineita osallistumisesta. Brunsseilla on vaihteleva kattaus. Mukaan pääsee 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen brunssille(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

to 24.11. klo 15.00

Mietityttävätkö päihteet ja muut riippuvuudet arjessasi? -webinaari
Webinaari on suunnattu omaisille ja omaishoitajille. Webinaari on maksuton.

Aiheina: Miten tunnistat läheisen päihteiden ongelmakäytön? Mistä voit saada tukea tilanteeseen perheessäsi? Tunteet päihteiden käyttäjän perheessä. Elina Koponen, Omaishoitajaliitto ry; Peliriippuvuus ja rahapelaaminen, Minttu Tavia, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri; Riippuvuuksien vaikutus arkeen, kokemuspuheenvuoro.

Ilmoittaudu mukaan 22.11. mennessä ilmoittaudu@osol.fi(avautuu uuteen ikkunaan). Saat osallistumislinkin sähköpostiisi.

pe 25.11. klo 10.00–14.00

Yhdistyksen avoimet ovet
Isokatu 47, katutaso, Oulu

Tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan! Mukana yhteistyökumppanimme Hoivatie ja Onnenrinne esittelemässä tuote- ja palvelutarjontaansa. Tarjolla torttukahvit, tule viettämään mukava hetki muiden omaishoitajien kanssa sekä tekemään ostoksia! Paikalla myös esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan Mesacos ruusunjuurituotteet, Oriflame ja Yrttiaika.

Lisätietoja ja lisää tapahtumia nettisivuillamme: https://www.osol.fi/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Pieksämäen Omaishoitajat ry ja Etelä-Savon OmaisOiva

ma 21.11. klo 16.00–16.45

Omaishoitajien Fascia-venyttely Pieksämäellä

Järjestötalo, Tasakatu 4–6, 1. krs.

Osallistuminen mahdollista myös etänä, Zoom-sovelluksella, jolloin ilmoittautuminen: sari.harkonen(at)pieksamaki.fi(avautuu uuteen ikkunaan).

ti 22.11. klo 13

Omaishoitajien ja läheisten vertaisryhmä Sulkavalla

Kuntalaisten olohuone, Kauppatie 1, Virastotalon 2. krs.

Tervetuloa hengähtämään hetkeksi ja nauttimaan adventtiviikon kahvit hyvässä seurassa. Kahvituksen tarjoaa SPR.
Paikalla myös Mari Nykänen ja OmaisOivan Infokioski.
Yhteistyössä Punaisen ristin Sulkavan osaston ja Sulkavan seurakunnan kanssa.

ti 22.11. klo 17.00–18.30

Leijonaemot, vertaistukiryhmä erityislasten omaisille ja läheisille Pieksämäellä

Perheiden Hermanni, Savontie 40.

Ryhmää vetävät vertaisohjaajat. Yhteistyössä MLL Perheiden Hermannin kanssa.

ke 23.11. klo 13–15

OmaisOiva-kahvila Pieksämäellä

Ukko Bistron kokoustila, Tallikankaankatu 3.

Kahvila on avoin ja maksuton tilaisuus kaikille omaishoitajille ja omaishoitoasioista kiinnostuneille.

Tarjolla kakkukahvit!

Paikalla myös jalkojenhoitaja Ulla Nykänen kertomassa jalkojen omahoidosta.

Lämpimästi tervetuloa!

to 24.11. klo 11.00–14.30

Omaishoitajaviikon juhlatapahtuma Kerimäellä

Kerimäen seurakuntakoti, Urheilukuja 2.

Ohjelmassa yhteistyötahojen terveiset, keittolounas, musiikillista ohjelmaa, palautekysely ja päiväkahvit.

Tapahtumaan osallistuminen vaatii ilmoittautumisen, joka on auki 17.11.2022 saakka. Ilmoittautua voi osoitteeseen pirjo.jantti(at)linnala.fi(avautuu uuteen ikkunaan) tai soittamalla numeroon 044 051 1826.

Tapahtuman järjestää Sosteri yhteistyökumppaneineen. Mukana myös OmaisOiva. Eevi ja Eemil Tanninen säätiö on myöntänyt Sosterin omaishoitajille apurahan, joka käytetään tänä vuonna valtakunnallisen omaishoitajaviikon tapahtumiin.

Tapahtumat ovat maksuttomia ja ne on tarkoitettu omaishoitajille ja läheisille. Muutokset mahdollisia.

Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI

su 20.11.

Kirkkopyhä, Kalevan Kirkko, Tampere klo 10
Kirkkopyhä, Tyrvään Kirkko, Sastamala klo 10

ma 21.11.

Maanantaikahvio, PIONI-pirtti klo 11
PIONI esittäytyy, OLKA-piste TAYS klo 9-13
Kurun vertaistukiryhmä klo 12

ti 22.11.

Paikallishistoriallinen Muistelupiiri, PIONI-pirtti klo 13

to 24.11.

Miesporukka, PIONI-pirtti klo 13
Hämeenkyrön vertaistukiryhmä klo 15
Urjalan lasten omaishoitajien vertaistukiryhmä klo 17.30

pe 25.11.

Kihniön vertaistukiryhmä klo 17.30

Lisätietoja PIONIn tapahtumista 045 875 1417.

Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry

Omaishoitajien viikon suojelija Päijät-Hämeessä on jääkiekkojoukkue Lahden Pelicans.
Lahti Energia valaisee Lahden radiomastot turkooseiksi lauantaina 26.11. Valtakunnallisen omaishoitajien viikon kunniaksi.

Omaishoitajien kirkkopyhä

su 20.11. klo 10

Joutjärven kirkossa
Messu Joutjärven kirkossa (Ilmarisentie 1, Lahti)
Elisabet Vähäsöyrinki, saarna ja liturgia
Hannes Wallin, avustava pappi
Lauri Töldsepp, kanttori
Tilaisuus seurakuntasalissa messun jälkeen:
Kirkkokahvit
Musiikkia, Lauri Töldsepp, kanttori
Puhe, Martti Talja, puheenjohtaja, Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry

Omaishoitajien viikon tapahtumia

ma 21.11. klo 13–15

OmaisOiva-kahvila
Puheenjohtajisto paikalla 21.11. Tervetuloa keskustelemaan puheenjohtajistomme kanssa omaishoidon asioista.

Omaishoitoperheiden yhteiset joulupuurot
Omaishoitoyhdistyksen väki lähtee tänäkin vuonna perinteiselle puurokierrokselle.
Puurolle voi osallistua itselle sopivassa paikassa.
ti 22.11. klo 10.00–11.30 Luomaniemen leirikeskus, (Luomaniementie 1, Nastola)
ke 23.11. klo 13–15 Hollolan kirjaston kokoustila
to 24.11. klo 9–11 Lahti, toimisto Päijänteenkatu 1
ke 30.11. klo 13.00–14.30 Asikkala, Oltermanni
to 1.12. klo 13–15 Padasjoen ryhmän retki toimistolle Lahteen
to 1.12. klo 18.00–19.30 Orimattilan Järjestötupa, Rantakatu 2

ke 23.11. klo 10–13

Omaishoidon infopiste
Olkapisteellä Päijät-Hämeen keskussairaalan aulassa.

la 26.11. klo 17

Pelicans vastaan HPK
Pelicans on lahjoittanut omaishoitajille ja omaishoitoperheille lippuja valtakunnallisen omaishoitajien viikon kunniaksi.

su 27.11. klo 12–15

Joululounas Hollolan vanhassa pappilassa
Bussikyyti tilaisuuteen Marolankadun turistipysäkiltä klo 11.30.
Paluukyyti klo 15 takaisin Marolankadulle.
Hinta jäsenet: 20 € (2–12-vuotiaat 10 €, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi)
Ei jäsenet: 35 € (2–12-vuotiaat 17 €, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi)
Sitovat ilmoittautumiset 18.11. mennessä, puh: 0400 305 071

Salon omaishoitajat ry

ma 21.11. klo 10–14

Omaishoitajien viikon kakkukahvit
OivaKahvilassa Omaishoitokeskuksella, Torikatu 12, Salo.

ti 22.11. klo 14.00–15.30

Omaishoitajien viikon kahvit
Ilolansalossa, Ilolankatu 6, Salo.

ke 23.11. klo 14–18

Naisten hemmottelupäivä
Omaishoitokeskuksella Torikatu 12, Salo

to 24.11. klo 13–16
Valtakunnallisen Omaishoitajien viikon pääjuhlan etäkatsomo
Omaishoitokeskuksella, Torikatu 12, Salo.

to 24.11. klo 17
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous
Omaishoitokeskuksella, Torikatu 12, Salo.
Joulupuuro ja torttukahvit.
Ilmoittaudu Milkalle 21.11. mennessä 044 7348115.

pe 25.11. klo 10–13

Avoimet Ovet Omaishoitokeskuksella
Torikatu 12.

la 26.11. 12.30–16.00

Erityislapsiperheiden joulujuhla
Perttelin srk-talo, Mikolantie 10, Pertteli.
Ilmoittautuminen Anniinalle 044 7348 116.

Tampereen Seudun Omaishoitajat ry

ma 21.11. klo 13–15

Pisara iloa
Omaishoitajien virkistystuokio etukäteen ilmoittautuneille yhdistyksen toimistolla Kirkkokatu 8 E 37, Tampere
Ohjelmassa ruokailu ja musiikkia, rentoa yhdessäoloa, jutustelua lähisuhdetunteista.
Ammattiopisto Luovin ja Pirkanmaan Avustajakeskus Oy:n kanssa yhteistyössä.
Lisätiedot: Erja Räty, 050 466 5719

ma 21.11. klo 15.30–17.00

Ylöjärven vertaisryhmä
Ylöjärven alueen vertaisryhmä kokoontuu SoppeenSydämessä, Rantajätkäntie 2B 30 (ovisummerissa lukee lähitori)
Ohjaaja: Taina Alanen, 040 753 3017

ma 21.11. klo 17.30–19.00

Työikäisten vertaisryhmä Ylöjärvellä
Työikäisten vertaisryhmä kokoontuu SoppeenSydämessä, Rantajätkäntie 2B 30 (ovisummerissa lukee lähitori).
Ryhmään ovat tervetulleita kaikki työikäiset eri Pirkanmaan kunnista.
Ohjaaja: Taina Alanen, 040 753 3017

ti 22.11. klo 13.00–14.30

Pappilanpuiston lähitorin omaishoitajaviikon tapahtuma
Kokoonnumme Pappilanpuiston lähitorin tiloissa osoitteessa Kourutaltankatu 2, Tampere.
Tunnemaalaus ja kirjoitus. Tunnemaalaus auttaa rentoutumaan ja vapauttaa kehon ja mielen kuormitusta. Sinun ei tarvitse osata maalata tai kirjoittaa, tämän tekniikan avulla luot juuri itsellesi sopivaa “taidetta”.
Ohjaaja: Erja Räty, 050 466 5719

ti 22.11. klo 12.30–16.00

Ovet-valmennus® Oriveden alueella aikuista läheistään hoitaville
Oriveden palvelutalo, Eerolantie 2, Orivesi
Tietoa, taitoja ja vertaistukea sairastuneiden ja vammautuneiden omaisille.
Lisätiedot: Omaistoiminnan ohjaaja Päivi Hietanen, 040 354 6176, paivi.hietanen(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

ke 23.11. klo 11–13

OmaisOiva ja Akaan Yhdessäpäivä
Viialan kirkolla seurakuntasalissa Nordintie 3, Akaa.
Tervetuloa maksuttomalle aterialle yhdessä ruokailemaan klo 11–12.
Ruokailun jälkeen luento ja keskustelutilaisuus:
Kuka on omaishoitaja? Mistä saa tukea ja apua? Mikä on OmaisOiva?
Saat myös tietoa keväällä toteutettavasta Ovet-valmennuksesta®
Lisätiedot: Erja Räty, 050 466 5719 erja.raty(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

ke 23.11. klo 13.00–14.30

Nokian vertaisryhmä
Nokian vertaisryhmä kokoontuu SPR:n kotipesässä Pirkkalaistori 1, 2krs/Spr:n kokoustila
Ohjaaja: Taina Alanen, 040 753 3017

ke 23.11. klo 18.00–19.30

Ylöjärven erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien vertaistukiryhmä
Lähitori SoppeenSydämessä, Rantajätkäntie 2 b 30. Sisäänkäynti on sisäpihan b-rapusta, ovisummerissa lukee Lähitori.
Ryhmään osallistuminen ei edellytä virallista kunnan omaishoidon sopimusta, myöskään lapsen diagnoosia ei tarvita.
Ryhmän ohjaajana toimii Päivi Hietanen, 040 354 6176, paivi.hietanen(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

ke 23.11. klo 18

Erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien virkistysilta
Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistyksen. Kerhohuone, Antintie 5, Kangasala
Ilmoittautuminen (ilmoitathan erityisruokavalion) 20.11. mennessä
Taina Alanen, 040 753 3017, taina.alanen(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

to 24.11. klo 12–13

Tuolijooga
Kirkkokatu 8 E 37 Tampere
Tuolijooga sopii erinomaisesti kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille. Lempeästi, mutta tehokkaasti venyttävät liikkeet ylläpitävät lihasten ja nivelten notkeutta. Sopii yhtä lailla aloittelijoille, kuin jo pitempään lajia harrastaneille. Ohjaajana toimii Nina Pauhu.
Omavastuu 2 €/kerta maksetaan vuoden lopussa, kokeilukerta ilmainen.
Lisätiedot: Erja Räty, 050 466 5719

to 24.11. klo 10–12

OmaisOiva-kioski
Korkeakosken sivuapteekki, Koskitie 50, Juupajoki, Juupajoki.
Tervetuloa tapaamaan OmaisOivan työntekijää ja keskustelemaan omaishoidosta.
Lisätietoja: Päivi Hietanen, 040 354 6176, paivi.hietanen(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

to 24.11. klo 12.30–16.00

Ovet-valmennus® Sastamalassa
Hopun palvelukeskus Unikko-neuvotteluhuone
Ovet-valmennus® omaistaan hoitavien tueksi Sastamalassa, Sastamalan ja Punkalaitumen omaishoitajille
Lisätiedot: Taina Alanen, 040 753 3017, taina.alanen(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

to 24.11. klo 14–16

Luovan toiminnan ryhmä
Luovan toiminnan ryhmä kokoontuu yhdistyksen toimitiloissa Kirkkokatu 8 E 37, Tampere.
Jokainen meistä on omalla tavallaan luova, luovuutta ei tarvitse erikseen opetella, vaan antaa sen tulla esille omaehtoisesti. Ohjauksen avulla löydät luovuutesi, jos se on päässyt unohtumaan arjen askareiden temmellyksessä.
Lisätiedot: Erja Räty, 050 466 5719, erja.raty(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

pe 25.11. klo 11

Vesijuoksu- ja kuntosaliryhmä Nokialla
Vesijuoksu- ja kuntosaliryhmä Nokian uimahallilla, osoitteessa Välikatu 24.
Tapaamme porukalla uimahallin kahviossa. Voit vesijuosta, uida, rentoutua poreissa, tehdä treenin kuntosalilla tai vaikka näitä kaikkia.
Omavastuu on 2 €/kerta. Uimataito on välttämätön.
Olet tervetullut mukavaan porukkaan! Ole kuitenkin yhteydessä ohjaajaan, kun tulet ensimmäistä kertaa mukaan.
Erja Räty 050 466 5719, erja.raty(at)treomaishoitajat.fi(avautuu uuteen ikkunaan)

Turun Seudun Omaishoitajat ry

Omaishoitajien kirkkopyhä

su 20.11. klo 12
Hannunniitun seurakunta-talolla

Virmuntie 2, 20540 Turku
Messun jälkeen keittolounas.

Neuvonta-auto kiertää Turussa

Tule juttusille kanssamme Liikkuvan resurssikeskuksen neuvonta-auton luokse valtakunnallisella omaishoitajien viikolla!

Selvitellään yhdessä, mitä tukea voitte mahdollisesti saada.

Voit tulla tapaamaan omaishoidontuen ohjaajaa ja Turun Seudun Omaishoitajat ry:n ohjaajaa pysäkeille.

Lisäksi tavattavissa ovat myös Liikkuvan resurssikeskuksen Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n työntekijä sekä Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaaja, joilta saat tietoa järjestöjen ja kaupungin palveluista senioreille sekä vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista. Pysäkeillä on mahdollisuus myös kahdenkeskiseen palveluohjaukseen.

Värikkään neuvonta-auton pysäkit valtakunnallisella omaishoitajien viikolla:

ma 21.11. klo 13.00–14.30 Länsikeskus, K-Market Suikkilan parkkipaikka, Konstanzankatu 4
ti 22.11. klo 13.00–14.30 Maaria-Paattinen, Paattisten kauppakeskuksen piha, Seuravuorenkatu 2
ke 23.11. klo 13.00–14.30 Hirvensalo-Kakskerta, K-Supermarket Hirvensalo, Vanha Kakskerrantie 1
pe 25.11. klo 13.00–14.30 Runosmäki-Raunistula, Runosmäen apteekin (kauppakeskuksen) parkkipaikka, Friskinkatu 4